Sunday, March 05, 2017

Kettu näyttäytyi / The fox

Lopulta näin itse ketunkin, eikä vain jälkiä. Aamukahdeksan jälkeen kettu ilmestyi aseman pihalle, jostain kurusta. Sain siitä kuvia ikkunan läpi. Oven avausta se ei kestänyt, vaan pötki heti kovaa kyytiä pakoon lännen suuntaan. Sen koommin sitä ei näkynyt.

Kotovaarassa on ainakin kolme koppeloa. Tänään näin hakomassa kaksi, jotka ovat olleet samoissa puissa jo useamman päivän. Lisäksi oli ilmestynyt yksi puuhun, josta kuvasin koppeloa tammikuun alussa. Eli kun yksi löytyi tapettuna, se saattoi olla yksi siitä neljän porukasta, jotka tulivat syksyllä havaituiksi lähialueilla ja muut kolme ovat vielä elossa. Mutta saattavat linnut olla muitakin.

Tänään oli pakkasta 5-10 astetta ja aurinko paisteli ajoittain, kuten Nuorttitunturiin. TH
 

Labels: ,


Comments: Post a Comment

<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?